Ompelulaneilta vaatetta päivähoitoon
Uutta innostusta ompeluun on kesän aikana tuonut pystyyn pistetty pieni ompelu- ja neulontalaniporukka kotipaikkakunnallani. Useamman tunnin keskeytymätön ompelu tai toisinaan neulonta mukavassa seurassa on kyllä huippua. Olemme kokoontuneet muutaman kerran kesän aikana, jolloin paininjalan alla on ollut erityisesti perusvaatetta päivähoidon aloittelijalleni.
Olen siis ommellut syksyksi trikoopaitoja, collegehousuja, yhdet trikoohousut, yhden ribbi t-paidan ja asusteita. Kaavoina olen käyttänyt Ottobren Sweat & Merinoa (4/2016) housuissa ja David-kaavaa (4/2013) paidoissa. Molemmissa kaavoissa on pieniä lisäyksiä tai muokkauksia. Asusteet tein tilkkupaloista ja niissä käytettyjä kaavoja ei voi muuta kuin hehkuttaa. Löysin viimein aivan buenon pipokaavan eli Mehukekkerit-blogin Veeran ohjeella sain hyvin istuvan trikoopipon (ihan loistavaa, kiitos siitä!) ja kaulurissa käytin Ottobren (4/2015) kaavaa hieman muokaten eli kanttauksen sijaan saumuroin kankaat yhteen. Kankaat ovat Noshilta, Paapiiltä, Verson Puodista, Käpyseltä ja Majapuulta.
Olen viime aikoina innostunut näistä "tårta på tårta"-seteistä :) |
Näillä vaatteilla selvitään toivottavasti pitkälle syksyyn. Seuraavaksi sitten jo isompaa kokoa.
terveisin, Suvi
Vau mikä määrä kivoja vaatteita! Lanit on ihan parhautta :)
VastaaPoistaKiitos! Omaa ompeluaikaa ja mukavaa seuraa on loisto yhdistelmä! 😍
VastaaPoistaMahtava määrä kivoja vaatteita! Ihania värejä syksyyn :)
VastaaPoistaKiitos Unelmallinen! :) Näistä tuli suosikkiarkivaatteet.
VastaaPoista