tiistai 30. elokuuta 2016

 Kullanmuru-merinovillatakki 


Hankin kesällä juuri ilmestyneen KlompeLompe -neulekirjan, jossa on paljon selkeälinjaisia ja kauniita villavaate- ja asusteohjeita lapsille ja muutama myös aikuisille. Olen neulonut kirjasta aiemmin esittelemäni lippapipon ja tyttövauvalle myssyn.

Isompana projektina aloin neuloa puseroa nimeltä Ludvigin paita. Työ jäi valitettavasti kesken, sillä en saanut kaupasta mukaani tarvittavaa määrää oikean sävyistä lankaa. Niinpä päädyin ottamaan puikoille "välityönä"  Kullanmuru-villatakin. Alkuperäisessä ohjeessa takki on yksivärinen vaatekaapin perusta. Näin kuitenkin villatakin heti kaksivärisenä, joten päädyin tekemään helmineuleosuuden sinapin keltaisella päävärin ollessa tummanharmaa. Lankana käytin Dropsin Merino Extra Fine -lankaa, jota on todella mukavan tuntuista neuloa. Tumman harmaa pohjalanka on samaa kuin aiemmin tekemäni baggy-villahousut.



Syysajatuksin, Suvi

lauantai 20. elokuuta 2016

Ompelulaneilta vaatetta päivähoitoon


Uutta innostusta ompeluun on kesän aikana tuonut pystyyn pistetty pieni ompelu- ja neulontalaniporukka kotipaikkakunnallani. Useamman tunnin keskeytymätön ompelu tai toisinaan neulonta mukavassa seurassa on kyllä huippua. Olemme kokoontuneet muutaman kerran kesän aikana, jolloin paininjalan alla on ollut erityisesti perusvaatetta päivähoidon aloittelijalleni.

Olen siis ommellut syksyksi trikoopaitoja, collegehousuja, yhdet trikoohousut, yhden ribbi t-paidan ja asusteita. Kaavoina olen käyttänyt Ottobren Sweat & Merinoa (4/2016) housuissa ja David-kaavaa (4/2013) paidoissa. Molemmissa kaavoissa on pieniä lisäyksiä tai muokkauksia. Asusteet tein tilkkupaloista ja niissä käytettyjä kaavoja ei voi muuta kuin hehkuttaa. Löysin viimein aivan buenon pipokaavan eli Mehukekkerit-blogin Veeran ohjeella sain hyvin istuvan trikoopipon (ihan loistavaa, kiitos siitä!) ja kaulurissa käytin Ottobren (4/2015) kaavaa hieman muokaten eli kanttauksen sijaan saumuroin kankaat yhteen. Kankaat ovat Noshilta, Paapiiltä, Verson Puodista, Käpyseltä ja Majapuulta.


Olen viime aikoina innostunut näistä "tårta på tårta"-seteistä :)




Näillä vaatteilla selvitään toivottavasti pitkälle syksyyn. Seuraavaksi sitten jo isompaa kokoa.

terveisin, Suvi


sunnuntai 7. elokuuta 2016

Katu-uskottavat baggy-villahousut

 

Valmistautuminen syksyyn on kovassa käynnissä ja innostus neulontaan vain yltynyt löydettyäni tyylillisesti ihanan yksinkertaiset pohjoismaiset neuleohjeet. Tällä kertaa tein yksivuotiaalleni baggy-villahousut, joita on tarkoitus käyttää syksyllä ulkovaatteena ja säiden kylmentyessä talvihaalarin alla.

Housut on tehty Dropsin Merino Extra Fine -langasta kahdella harmaan sävyllä. Näin ollen niitä voi käyttää hyvin esimerkiksi aiemmin tekemäni islantilaisneuleen kanssa. Pääväri housuissa on tumman harmaa ja vyötärön sekä lahkeiden kontrastivärinä vaalean harmaa. Henkselinapit tuovat housuihin rouheaa tyyliä. Ohjeen löysin norjalaiselta Ministrikkiltä.



Kontrastiväri vyötäröllä

Kontrastiväri lahkeessa
Terveisin, Suvi

maanantai 1. elokuuta 2016

DIY vaatteiden nimikointi

Meillä on, kuten olen jo aiemmin vihjannut, alkamassa ihan uusi vaihe töihin paluuni ja lapsen päivähoidon aloittamisen myötä. Tämä tarkoittaa monille lapsiperheille tuttuja puuhia kuten vaatteiden nimikointia.

Mietin erilaisia nimikointivaihtoehtoja ja päädyin kokeilemaan itsetehtyjä nauhoja ja neulottuja nimilappuja. Suurimman osan lapseni vaatteista olen itse ommellut tai neulonut, joten niissä ei ole esimerkiksi pesulappuja, joihin kirjoittaa lapsen nimi. Toki erilaisia muitakin vaihtoehtoja nimikointiin löytyy tarroista valmiisiin niminauhoihin. Ajatuksena on myös se, että ommellut nimilaput voi siirtää seuraavaan kokoon vaatteiden jäätyä pieneksi, joten toivottavasti osoittautuu vaivan väärtiksi. Kaikissa nimikointitavoissa pohjana on valkoinen puuvillanauha. Tein nämä testiversiot lapsen lempinimellä - on sopivan lyhyt testeriksi. :)

Tässä siis erilaisia nimikointivaihtoehtoja:

1. Kirjonta
Tämä on ehkäpä perinteisin ja samalla aikaa vievin nimikointitapa. Erilaisia kirjontamalleja on monenlaisia yksinkertaisista monimutkaisiin. Myös kirjontalankoja on laajat valikoimat. Tässä kokeilukappaleessa tein yksinkertaisella ja nopealla etupistolla. Lisää kirjontapistoja esimerkiksi täältä.  


Kerrankin kehtaa näyttää myös nurjan puolen ;)

2. Leimat kangasväreillä
Kangasvärileimasimen avulla saa nopeasti leimattua nimen nauhalle. Hankin nämä materiaalit Tigeristä. Eli "kangasleimasinmuste" ja pieniä kirjaimia, jotka voi kätevästi laittaa valmiiksi pötköksi nopeuttamaan leimailua.


3. Kangastussit
Kangastusseilla nimilappujen kirjoittaminen on myös nopeahkoa. Itse käytin paksuhkoa Ikeasta hankittua tussia, jolla sai nimen selkeästi nauhalle. Mikä vain muukin kangastussi ajaa saman asian. Puuvillanauhan lisäksi olen aiemmin hankkinut Paapiin valmista nimikointinauhaa.
4. Neulotut merkit (erityisesti villavaatteissa)
Kirjailun ohella toinen hieman aikaa vievä nimikointitapa on kirjoneulonta, jota ajattelin kokeilla neulomilleni villavaatteille. Näissä kokeiluissani huomaa hyvin, että kannattaa suosia vaaleaa lankaa pohjana ja tummaa lankaa kirjaimiin. Ylemmässä merkissä on käytetty Novitan Nalle-lankaa ja alemmassa Sandnes Garnin Mandarin Petit -puuvillalankaa. Valmiit kaaviot kirjaimille löysin Ullalta
 Ja nyt ei muuta kuin ompelemaan merkkejä vaatteisiin!

Mukavaa päivää kaikille!
Suvi