lauantai 16. huhtikuuta 2016

Kesätakki asusteineen

Kevättä tässä vielä kovin eletään, mutta ompelusten osalta mieli halajaa jo kesään. Näissä
tunnelmissa tein pikkumiehelleni aavistuksen lämpimämmän kesätakin collegesta ja siihen sopivat asusteet.

Kun uusin Ottobren lastennumero kolahti postilaatikkoon, toivoin kovin, että se sisältäisi takkikaavan koossa 86. Valitettavasti tällä kertaa ei sellaista ollut, mutta huomasin, että koosta 110 alkaen oli kaava hyvännäköiseen Cool Bomber -takkiin (3/2016). Mietin riittäisivätkö taitoni kaavan pienentämiseen. Totesin urakan hieman liian aikaavieväksi, joten lähdin etsimään vanhoista Ottobreista koon 86 raglan-hihaista takkia tai hupparia. Löysin sellaisen numerosta 1/2012 (Brum Brum -velourhuppari). Lopulta käytin siis hupparin kaavaa pohjana ja tarvittavin osin muokkasin ja seurailin Cool Bomber'n kaavaa ja ohjetta. Kankaaksi valitsin harmaapohjaisen kamera-collegen Kankaamosta ja asusteisiin yksivärisen turkoosin trikoon Eurokankaasta. Katu-uskottavaa tyyliä tuo löysähkö pipo (Ob 4/2015, Pink Drops) ja tuubihuivi (ohje 9-10 -blogista).


Taskuihin lisäsin yksityiskohdaksi nepparin ja palan samaa kangasta, jota käytin asusteissa.
Pipossa yksityiskohtana tasku takkikankaasta.
Viikonlopunjatkoa! :)

torstai 7. huhtikuuta 2016

Olkainhaalari vuorella

Ensi viikon Nosh-kutsujani silmällä pitäen tein kujeilevalle pikkumiehelleni Noshin Sirkus-kankaasta olkainhaalarin vuorella. Ja olihan se jo aika tehdä jotain sirkusaiheista blogin nimenkin takia. Oli haalarille kyllä ihan aito tarvekin. Meillä on ollut välillä pieniä haasteita pukemisessa ja toivon, että tämän vuorellisen haalarin pukeminen (kahden kerroksen sijaan) ei vaadi akrobaattisia liikkeitä.

Kaavan pohjana käytin Ottobren 1/2016 Koalaa koossa 86. Lisäsin vuoren ja tuollaisen yläkaitaleen. Haaraneppien sijaan ompelin haaran kiinni ja laitoin nepit olkaimiin. Sirkus-kangas, raitaresori ja yläosan sekä taskun farkkucollege ovat Noshilta ja vuorin raitakangas sekä musta resori Eurokankaasta. 

Neppivarastostani sattui löytämään juuri oikea sävy.
Mukavaa loppuviikkoa!

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Kauluspaita, housut ja rusetti kesän juhliin

Onhan tämä aika varaslähtö kesään, mutta kun innostaa ommella jo keveämpiä vaatteita niin mitä sitä jarruttelemaan. Tässä siistin mutta rennon kesä(njuhla-)asun suunnittelussa yhdistyi moni asia. Ensinnäkin halusin harjoitella ompelua joustamattomalla kankaalla ja napinläven tekoa, jota jo kokeilin edellisessä projektissani. Tein kerrankin aivan loistavan palalaarilöydön Eurokankaassa: Art Gallery Fabricsin Tule-kangasta ja siihen kivasti sopivaa tummansinistä puuvillaa. Kaiken kukkuraksi alkuvuoden Suuri Käsityö -lehdessä oli tähän projektiini juuri passelisti sopivat kaavat. Tästä lähdettiin liikkeelle ja lopputuloksena syntyi pikkumiehen kauluspaita, rennot kesähousut ja rusetti. 

Kauluspaidan ja housujen kaavat ovat Suuri käsityö -lehdestä 3/2016 koossa 86 ja rusetti Burdasta. Housujen kaavaa muutin jättämällä etutaskun pois ja rusettiin laitoin ohjeesta poiketen tarrakiinnityksen. Kauluspaidassa on kivat hihatampit (ihan uusi termi minulle), jotka tein housukankaasta. Ne raikastavat ilmettä ja viilentävät lämpiminä kesäpäivinä (joita toivottavasti on paljon edessä!). Tätä settiä oli kyllä mukava ommella ja pääsin myös eroon napinläpikammostani. Eivät ne harjoittelusta huolimatta täydellisiä ole, mutta edistymistä oli ainakin havaittavissa.


Kesän juhlakutsuja odotellessa! ;)