lauantai 27. helmikuuta 2016

Söpöä samistelua

Voisi sanoa, että "aika karkkinen" lopputulos! Tein kummitytöllemme synttärilahjaksi tunika + legginsit -yhdistelmän. Innostuin Ottobren 1/2016 hihattomasta tunikasta ja teinkin sellaisen pienin muutoksin eli lisäsin mintun värisen kauluksen ja taskun. Tunikan kaveriksi tein kaulukseen käyttämästäni trikoosta legginsit OB 1/2016 kaavalla. Jotta söpöys olisi taattu tein vielä hänen nukelleen yhteensopivan mekon ja puolipotkarit. Ohjeen mekkoon löysin SK 5-6/2014 ja puolipotkareihin Tanttarallalla-blogista. Kankaat Kangaskapinasta ja kankaita.com. 




Makeaa viikonloppua! :)

tiistai 23. helmikuuta 2016

Bodytehtailua vauvalahjoiksi

Usealle kaverilleni on alkuvuodesta syntynyt vauva. Ihanaa! Halusin muistaa heitä jotenkin ja ajattelin, että voisin opetella bodyn ompelua. Löysin sopivan kietaisumallisen bodyn kaavan OB 1/2012 Happy Squirrel koossa 68. Kankaiksi tyttöjen bodeihin tuli EK:n tähtikangasta ja musta-valkoraitaa (muistaakseni myös EK) ja kaksospoikien bodyissa Paapiin Siiri & Myyry -kangasta ja Kangaskapinan mustaa, valkoista ja mintun väristä trikoota.

Ennen ompelun aloittamista arvelin, että kanttaukset saattavat tuottaa tuskaa ja niin kävikin. Ensin hankin liian ohutta joustavaa kanttinauhaa. Hieman paksummalla kanttinauhalla tuli jo vähän siistimpää jälkeä, mutta kyllä sitä harjoitusta vielä tarvitaan - ja paljon! 





Toivottavasti lahjat ovat mieluisia. Mukavaa hiihtolomaviikkoa!

perjantai 5. helmikuuta 2016

Perusvaatetta leikkeihin

Seuraavan vaatekoon perusvaatetehtailu on jatkunut sitten joululahjaompeluiden. Vastasin samalla Kätilön käsistä -blogin haasteeseen tehdä perusvaatetta.

Käytin vaatteiden tekoon hieman tylsästi vanhoja hyväksi havaittuja kaavoja eli Ottobresta David-paita Ob 4/2013 ja Straight stripes -housut Ob 4/2014 pienin muutoksin koossa 86. Tein lisäksi päähineen, jossa näkyy tekijän kädenjälki. ;) Nämä ihanat kankaat ovat Majapuulta. Hieman epäröin tätä sinisen ja harmaan yhdistelmää - näyttääköhän hieman pyjamalta?



Leikkisää viikonloppua! :)