Kirjoneulepusero taaperolle
Blogissa on vietetty jo jonkin aikaa hiljaiseloa eivätkä edes jouluksi tehdyt lahjaompelukset lopulta ehtineet tänne asti - saajilleen kuitenkin.Joulun aikoihin tein jonkinlaista joulusiivousta erityisesti tämän käsityöharrastuksen osalta. Samalla vastaan tuli jos jonkinmoista keskeneräistä neulontatyötä. Päätin, että nyt on tehtävä ainakin muutama keskeneräinen työ valmiiksi ennen uuden aloittamista. Päätös on pitänyt ja ensimmäisenä valmistui pojalleni harmaa neulepusero Klompelompen Ludvigin paita -ohjeella. Tein koon 2-3v. eli hieman kasvunvaraa löytyy. Pusero on neulottu kahdella harmaan sävyisellä ja valkoisella Schachenmayr-merinovillalangalla. En ole aiemmin tehnyt tällä langalla, joten katsotaan, miten käyttäytyy käytössä.
Syy siihen, miksi tämä neulepusero saattoi jäädä joksikin aikaa keskeneräisten koriin, löytyy väreistä. Rehellisyyden nimessä todettakoon, että näillä ulkoilmaa toistavilla harmailla sävyillä neulominen alkoi jo hieman puuduttaa. Värivalinnan taustalla on kuitenkin ajatus helposti muihin värikkäämpiin asusteisiin yhdisteltävästä vaatekaapin perustasta.
Mukavaa alkanutta vuotta!
Terveisin, Suvi
perde modelleri
VastaaPoistaSms Onay
mobil ödeme bozdurma
Nft Nasil Alınır
ankara evden eve nakliyat
trafik sigortası
dedektör
site kurma
aşk kitapları
Good content. You write beautiful things.
VastaaPoistavbet
vbet
hacklink
mrbahis
sportsbet
taksi
korsan taksi
mrbahis
hacklink
canlı sex hattı
VastaaPoistaheets
salt likit
salt likit
puff bar
OHD50
canlı sex hattı
VastaaPoistaheets
salt likit
salt likit
puff bar
SMZRJU
malatya
VastaaPoistaelazığ
kadıköy
istanbul
şişli
3İAC7C
malatya
VastaaPoistaelazığ
kadıköy
istanbul
şişli
RHC
salt likit
VastaaPoistasalt likit
dr mood likit
big boss likit
dl likit
dark likit
QFT75
https://saglamproxy.com
VastaaPoistametin2 proxy
proxy satın al
knight online proxy
mobil proxy satın al
LTVB0B